27 maaliskuuta 2015

451. Viisi vuotta Vallua


Jo reilut viisi vuotta takana Vallun, tärkeimmän ponikaverini kanssa. Tuo pieni musta samettiponi hurmasi pienen minäni sen ollessa nelivuotias, ja sen kanssa tuli sitten ratsasteltua todella monta kertaa ratsastuksen alkuajoista asti. Silloin viisi vuotta sitten Vallu oli mun mielestä kamalan iso ja pelkäsin sitä sen saattaessa napata hampailla kiinni. Ratsastaessakaan Vallu ei mun mielestä ollut kovin kiva, sillä se ei kai kääntynyt tarpeeksi hyvin. Sitten Lia antoi mulle mahdollisuuden kisata Vallun kanssa, ja mielipide tuosta mustasta möllykästä muuttui samantien aika erilaiseksi. Vaadin Vallun alkeiskurssiponikseni ja sen kanssa tuli opittua mm. laukkaamaan, hyppäämään ekat esteet ja lukuisat muut asiat. Vallu oli ja on edelleen mitä mainioin alkeisponi ja sen kanssa oli kiva oppia.



Ensimmäiset kisamme kävimme 11.4.2011 Tortolan talleilla. Neljän minuutin raviohjelma vei meiltä yli 7 minuuttia, kun molempia jännitti niin paljon. Aikaisemmin vuonna 2011 olimme jo käyneet esittämässä Helsinki Horse Fairissa Päivänsäde- ja Menninkäinen -katrillin. Käytiin kesällä satunnaisissa kisoissa ja lähinnä hypättiin kisoissa. Talvella alettiin treenaamaan sileän puolta vähitellen paremmaksi ja kevät meni samoissa merkeissä. Kiersimme yhä vain enemmän ja enemmän pikkukisoja ja parit aluekisatkin rämmittiin läpi. Kisoista saatiin todella paljon sijoituksia ja hyviä suorituksia. Kisakausi huipentui loppukesän 2012 ShettisMestaruuksiin. Sieltä saimme kotiinviemisiksi pronssisen mitalin ja ruusukkeen pokaalia unohtamatta. Vuonna 2012 starttasimme Vallun kanssa noin 25 luokkaa ja viisitoista sijoitusta tai voittoa oli meidän saalis tuolta vuodelta.




Kisasin Vallulla vielä kauden 2013, jolloin päästiin osallistumaan Shetlanninponiyhdistyksen järjestämänä Shettis ja Friisikatrilliin. Esiinnyimme katrillin mukana mm. Ponioripäivillä Ypäjällä, Eliittinäyttelyssä sekä vuoden lopussa HIHS'ssä Lasten Matineassa. HIHS'ssä osallistuimme katrillin lisäksi Inkkarit ja Länkkärit -näytöskilpailuun ja Vallu osottautui mahtavaksi inkkariponiksi "voittaessamme" näytöskilpailun. Kiersimme tottakai myös kisoja kuten edellisenäkin kautena ja shetlanninponikäyttikset koluttiin myös läpi. Nyt mukaan ns. uutena lajina oli tullut ohjasajo. ShettisMestaruuden kouluosuuden onnistuin tuona vuonna tyrimään itse mutta ainakin opin kantapään kautta, että kouluohjelmia ei kannata opetella vasta kisapaikalla. Esteiltä sentään saatiin tuona vuonna yksi ruusuke: 60cm luokasta kolmossija. Suureksi yllätykseksi pärjäsimme ohjasajossa todella hyvin ja vuoden 2013 ehkä parhain hetki oli se, kun Vallu julistettiin ShettisCupin finaalissa Mustialassa Käyttöluokka Championiksi! Voitimme samana päivänä myös ShettisCupin keskivaikean ohjasajon finaalin. 

© Milla Lankinen


Vallun kanssa tekeminen jäi valitettavasti yhä vähemmälle ja vähemmälle. Välillä toki kapusin ponin selkään ja tarhassa vietettiin monia rapsutteluhetkiä. Osallistuimme ohjasajoluokkiin, mutta tänä vuonna ei menestys ollut edellisen vuoden kaltaista. Alkaneella kaudella jatketaan vielä ohjasajon parissa ja katsotaan minne päästään.

Vallu on se poni, jonka kanssa kaikki alkoi. Vallu on se poni, jonka kanssa on ollut parhaimpina hetkinä kaikista mukavinta tehdä töitä. Vallu on se maailman paras poni, jonka kanssa yhteistä matkaa on taakse tullut jo vähän yli viisi vuotta. ♥


Kiitos kaikille niille, jotka ovat mahdollistaneet tämän.
Mutta suurin kiitos sille pikkuruiselle mustalle.

21 maaliskuuta 2015

450. Tervetuloa Nastan zumbatunnille!


Te typerys-ruokkija-kaksijalkaiset, jotka nyt mun vaivalloisesti kirjoitettua tekstiäni luette, oletteko samaa mieltä siitä, että aitojen-rajaama-kentällä on sikatylsää ja siellä kuuluu mennä kovaa. Toi tapitti joka antaa mulle sikana porkkanoita kun ratsastaessa meen edes vähän sinnepäin oli tänään ihan eri mieltä, mut en mä voinut itselleni mitään. Ja sitäpaitsi Soila-tapitti-porkkanatyttö lupas mulle joskus monta yötä sitten, että saan kirjailla sen blogiin mitä haluan. Tylsähän tämä blogi muutenkin ilman mua olisi, joten halusin nyt järkätä teille, kaksijalkaisten omistamille sieluntovereilleni (poneille ja hevosille, ei koske villejä sellaisia) ja kaksijalkaisille vähän huvia. Tässä postaukseni minä, laumani kaunein, parhain, sievin ja puoleensavetävin sekä erinomaisin kuningatar-Nasta kerronkin, kuinka selässä keikkuville kaksijalkaisille saa järjestettyä oikeaa urheilua. Tässä lajissa mä nimittäin olen ihan ylivertainen.


Ihan aluksi kannattaa olla kunnolla, sillä siten selässä-löhöävä-ratsastaja on usein omissa maailmoissaan eikä ole täysin kartalla. Heti ensimmäisen tilaisuuden tullen pitää joko A) hypätä hirveen korkeelle pystyyn, B) pukitella niin paljon kuin jaloista lähtee, C) lähteä kiitämään kuin pikajuna (mä muuten meen kovempaa kun joku tylsä juna).

Tää homma hoituu niiin helposti

Sit mä jatkan mun järkkäämää urheilutuntia hetken taas kunnolla. Mut sit jos meneekin vaikeeks tai ei vaan huvita on kiva venytellä etujalkoja ja ihailla maailmaa korkeammalta kuin yleensä.


 Mä tykkään jäädä pyörimään ympyrää hyppiessäni pystyyn, kannattaa kokeilla!
Se on sikahauskaa.


 Mutta tässä on semmonen liike, joka jokaisen kaviokkaan pitäisi osata hetkenä minä hyvänsä! Kuten huomaatte, minäkin joudun aika paljon keskittymään näin tehdessäni. Havainnollistakaapa yllä löytyvistä kahdesta kuvasta, jos ei kuulosta tutulta.


 Kaikista tärkeintä on kuitenkin hymyillä jännä-musta-laatikko-kameralle, jos sellainen ihme vekotin sattuu kentän laidalla olemaan.


Tässä oli nyt mun ohjeet tältä päivältä, mutten vieläkään päässyt selittämään teille kaikkea mahdollista. Lupaan tulla tänne kavioineni kirjoittelemaan uudestaankin, rakastatte mua kuitenkin! Porkkanoita-paljon-lahjoittava-Soila vielä vaati mun selittämään ratsastushetken loppuun ja saamanne pitää.


Yhtäkkiä toi selässä-tapittava laittoi sen jalat kiinni mun kylkiin, voitteko kuvitella!? Siis se löysi mun heikon kohdan, toi on vaan nimittäin ainut asia mitä en voi välttää. Pienestä pitäen mulle on opetettu, että pohkeen kiinnittyessä kylkeen pitää mennä nätisti. En uskalla uhmata tätä käskyä, kun muuten se ihana-ihminen-omistaja tulee ja laittaa mut oikeisiin hommiin. Sitä on pakko vältellä viimeiseen asti, kuumuus ja hiki on vaan nimittäin niiin ällöä!


Mut sit se tapahtu, mun pahin pelko. Vilkaisin hölkätessäni taakse ja arvatkaa mitä näin!? Joo, siel oli susi. Semmonen ruskea-musta susi, ja ihan varmasti muuten oli hyökkäämässä mun päälle seuraavalla sekunnilla. Lähin kun raketti sitä karkuun ja koitin tipauttaa ylimääräsen painon pois mun selästä, mut sit porkkanaa-antava-Soila pysy kuitenkin kyydissä ja jarrutti mua paljon ja sit huomasin pelastuvani. Soilan ratsastuksenopettaja oli onneksi saanut sen suden ajoissa kiinni eikä se hyökännyt mun päälle. Mutta piti mun silti olla vähän varuillani tottakai, jotta pääsisin pelastamaan mun lauman ajoissa.


Sitten maailman-parhaimmilla.porkkanoilla-lahjova-tyttö sano mulle tosi tiukasti, että nyt ei pelleillä enää. Ensin en halunnut totella, mutta kun se alkoi nimensä mukaan lahjoa mua isoilla porkkanakasoilla. Mutta saisin ne vasta sitten, kun menisin hyvin. Ja tein sitten niin kuin se mua-joka-paikkaan-raahaava-tyttö sanoi ja ohjeisti, mutta arvatkaapa sainko mun valtavia porkkanakasoja? En taaskaan saanut kuin pari (onneksi sentään isoa) porkkanaa, aina se onnistuu mua huijaamaan jollakin tapaa.


Tärkeintä on kuitenkin saada selässä heiluva perunasäkki hikiseksi ja huohottamaan, kattokaa nyt kuinka toi kuvan tyttö hengittää raskaasti ja mä oon niin nättinä.


-----------------------------------------------------------------
Nasta tosiaankin hillui ja heilui tänään todella paljon, kun sillä oli sekä torstaina että perjantaina vapaa, kentällä ei ollut ketään muita ja kaiken lisäksi tuuli kamalasti. Kerran meinasin oikeasti tippua, mutta sain puserretuksi itseni takaisin selkään täydessä vauhdissa. Kiitos Ellalle kuvista!
Mitäs piditte?

16 maaliskuuta 2015

449. Vasikkarallia

1

Ihanat, pienet parin viikon ikäiset kyyttövasikat pääsivät ensimmäistä kertaa ulos hienon sään ansiosta. Mansikki, Mustikki ja Mara tutkivat ympäristöään välillä liiankin uteliaasti, sillä Mustikki seikkaili lantalassa ja ponien tarhassa Mansikin laukkaillessa pellon puolella. Mara, tähän mennessä ainoa sonnivasikka oli varsin kuvauksellinen ja ihmetteli maailmaa lähinnä pönöttämällä paikoillaan. 

Aivan ihania, eikö?

Mara ja äitinsä Air
2
3
Mansikki (aka Lambi) ja äitinsä Tessa
4
5
6
Mustikki ja äitinsä Eos
7
8
9
10
11
Mustikki syntyi pihalle hyytävään kurakeliin ja ehti jo parin tunnin ikäisenä tutustua saunan lämpöön.
Ja elämä voitti jälleen.
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Löytyikö lempikuvaa?